Lämpimät kiitokset!

Haluamme välittää lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet mukana tukemassa ruohonjuuritason kehitysyhteistyötämme Burkina Fason maaseudulla. Kenttätyömme on käynnistynyt täällä erinomaisesti ja mahdolliset tulevaisuuden projektimme alkavat hahmottumaan.

Paimentolaisten vieraana Nassossa

Olimme viikonlopun paimentolaisten vieraana Nasson maaseudulla. Nasson kylään on Bobo Dioulassosta matkaa n. 45km. Piipahdimme siellä jo aivan reissun alkujaksolla ja tällä kertaa meillä oli tarkoitus yöpyäkin siellä. Valtatieltä Nasson kylään on n. 4km ja tie on paikoin erittäin huonossa kunnossa. Edellisellä kerralla pääsimme ajamaan tietä vähän yli puoliväliin. Menimme loppumatkan moottoripyörällä. Tällä kerralla otimme toisen reitin, vähän paremman tien, jota pitkin pääsisimme ehkä perille saakka.

Toivorikkaina ajoimme kahden paimentolais-oppaamme perässä kuoppaista tietä halki metsien. Tie oli selvästi parempi, kuin se tie, jota pitkin viimeksi yritimme päästä kylään. Pääsimme aika mukavasti etenemään, kunnes edessä oli kiviröykkiö. Oli pakko vaan valita se kaikkein vähinten paha kohta, josta ajettaisiin yli. Tarkasta sihtauksesta huolimatta auton pohja jysähti kiveen. Pohjasta irtosi osittain sinne asennettu suojalevy. Se onnistuttiin sitomaan nauhalla kiinni ja matka jatkui pienten vastoinkäymisten kera, kunnes juutuimme kiinni hiekkaan. Siinä vaiheessa oli pakko luovuttaa. Perille asti on siis turhaa yrittää autolla.

Saimme käännettyä auton ja palasimme takaisin päätielle. Päätimme ajaa edellisen reitin kautta, mutta jättää taas auto välille. Tällä kertaa ajoimme paimentolais-poikien ystäväperheen pihaan auton, joka on puolivälissä sitä kuoppaista tietä. Sieltä jatkoimme matkaa kahdella mopolla. Tavaroillekin saimme kuljetuksen järjestymään. Perheellä, jonka pihaan jätimme auton, oli perävaunulla varustettu mopedi. Sillä tavarat kulkivat kätevästi määränpäähämme.

Nasson kylässä meillä oli sydämellinen vastaanotto. Saimme yhden ihastuttavan savimajan käyttöömme. Ilta alkoi jo hämärtymään, sillä matkanteko kaikkine mutkineen otti aikaa. Lähes täysikuu nousi taivaalle valaisemaan maisemaa. Istuskelimme iltaa yhdessä paimontolais-perheiden kanssa ulkosalla, miehet, naiset ja lapset, kaikki yhdessä. Tunnelma oli mukava ja leppoisa. Täällä aika pysähtyy ja stressaantuneen kaupunkilaisen hermot lepäävät. Niin ihastuttava paikka ja raukea fiilis, että ei ole sanoja kuvailemaan sitä olotilaa!  

Seuraavana päivänä kiertelimme lähikylissä, muita paimentolaisperheitä tervehtimässä. Kierroksen päätteeksi kokoonnuimme suurten puiden varjoon keskustelemaan Nasson koululaisten ongelmista. Kyläläiset kertoivat, että lasten koulumatka on 7km. Yhdessä kohdassa tien halki virtaa puro. Kuivan kauden aikaa sen ylittämisessä ei ole ongelmia. Sadekaudella se kuitenkin täyttyy välillä jopa niin, että syvimmässä kohdassa vettä on 2metriä. Joskus, kun lapset palaavat koulusta, koulupäivän aikana on satanut niin, että sen ylitttäminen on mahdotonta. Lapsia on hukkunut tuohon virtaan. Kyläläisten toive olisi saada oma koulu kylälle. Sillan rakentaminen puron ylle olisi myös hyvä ratkaisu alkuun. Sadekaudella lääkäriin pääsykin estyy, jos joki  tulvii pahasti.

Emme luvanneet heille kuuta taivaalta, mutta kerroimme, että haluamme auttaa heitä resurssiemme mukaan. Aluksi voisimme ehkä rakennuttaa puusta riippusillan, jota pitkin koululaiset pääsisivät kävellen tai pyörillä. Myöhemmin, kun saisimme enemmän rahaa kasaan, voisimme rakennuttaa jämerämmän sillan, jopa autojen kulkemista varten. Silta Nassoon ja kalusteet Bakaribougoun koulun luokkiin, ovat meidän keskeisimmät keräyskohteet tällä hetkellä.

Bakaribougoun koulun juhlallinen vastaanotto

Aamulla kuudelta, kun oli vielä täysin pimeää, lähdimme ajelemaan Bakaribougoun kylään Zien kodin kautta. Zien luona pakkasimme autoon 100 reppua koulutarvikkeen. Edellisenä päivänä olimme laittaneet lasten reput lähtövalmiiksi hänen luonaan. Sieltä nappasimme ne, sekä Zien auton kyytiin ja jatkoimme matkaa.

Olimme sopineet, että olemme koululla puoli kahdeksalta, ja me tietenkin suomalaisiin tapoihin tottuneina olimme aikataulun mukaisesti paikalla. Kaikki kyläläiset ja koulun väki ihmettelivät, miten me olemme tulleet niin aikaisin! Koululta esitettiin toive, että kiertelemme kylässä ja odottelemme, että he ehtivät järjestää vastaanottomuodollisuudet kuntoon ennen meidän saapumista.

Koulun keittiöllä valmistellaan juhla-ateriaa. 

Kymmenen aikaan saimme viimein kutsun saapua koululle. Pihalla meitä olivat vastaanottamassa kaikki koulun oppilaat, koululaisten vanhempia, koulun henkilökunta ja muita kyläläisiä. Lapset olivat muodostaneet meille kunniakujan, jota pitkin kävelimme pihalle rakennetun katoksen alle elävän afrikkalaisen musiikin säestämänä. Paikalle oli tilattu soittajat läheisestä vuoristokylästä. Koulun henkilökunta oppilaineen olivat nähneet paljon vaivaa päivän eteen. Tällainen erikoisvastaanotto järjestetään täällä perinteisesti hyvin kaukaa saapuvalle vieraalle. Pihalle oli rakennettu katos, jonka alle laitetuille penkeille mahtuivat vanhemmat ja kunniavieraat istumaan. Lapset seisoivat urheasti koko parituntisen seremonian ajan kuumassa auringon paahteessa katoksen ympärillä.

Juhlassa pidettiin useita pieniä puheita, nautittiin elävästä musiikista ja lasten laulu/tanssiesityksestä. Puheita pitivät mm. pari opettajaa, koulun johtaja, kyläpäällikkö, vanhempien edustaja, kylän naisten edustaja, koulun oppilas, Alassane Bougoudian ja Zie A.M.O.K:sen edustajana. 

Lahjoitimme tuossa seremoniassa 100:lle lapselle reput koulutarvikkeineen ja paidat sekä yhden pallon. Saimme kylän naisilta vastalahjaksi pakan perinnekangasta ja Kariteöljyä. Öljyn lahjoittamiseen liittyvä viesti oli sellainen, että kylän naisilla olisi öljyn ansioista mahdollisuus ansaita rahaa ja elättää perhettään paremmin, mutta heiltä puuttuvat välineet öljyn puristamiseen siemenistä. Tulevaisuudessa yhdistyksemme haluaa auttaa heitä tässä asiassa mahdollisuuksien mukaan. Näiden lahjojen lisäksi kyläläiset lahjoittivat meille jälleen kaksi elävää kanaa.

Juhlan jälkeen otimme kaikista sadasta lapsesta, joille olimme lahjoittaneet reput, kuvat ja muut tarvittavat tiedot kummikansioon. Meillä on tarkoituksena julkaista tuo kummikansio, kunhan saamme kaikki asiaan liittyvät muodollisuudet järjestettyä kuntoon. Sieltä jokainen voi käydä ottamassa itselleen oman kummilapsen, jonka koulutietä saa olla tukemassa ja seuraamassa.

Kuvaussession jälkeen koulun henkilökunta kutsui meidät yhteen luokkahuoneista. Huoneeseen oli katettu pitkä pöytä, jossa oli tarjolla risottoa, maissipuuroa, apinanleipäpuun lehdistä tehtyä kastiketta ja kanakastiketta. Sen lisäksi he tarjosivat meille virvokkeita. Pitkän ja paahtavan kuuman aamupäivän päätteeksi se oli paras mahdollinen yllätys meille!

Koululta menimme vierailulle yhteen kyläyhteisöön Bakaribougoussa. Sinne lahjoitimme Suomen lasten lähettämät lelu-, ja vaatetervehdykset. Näistä lähetämme kuvat jokaisen lapsen perheelle henkilökohtaisesti. Pari kuvaa lasten tervehdyksistä julkaisemme myös täällä blogissa.

Bakaribougoun kylässä ja koululla vierailu

Eilen aamulla seitsemän maissa lähdimme kohti Bakaribougoun kylää yhdessä koordinaattorimme Zien kanssa. Bakaribougoun alueella asuu yhteensä noin 3 000 ihmistä ja he asuvat pienissä kyläyhteisöissä. Yhdessä kyläyhteisössä asuu muutama sata ihmistä. Bakaribougoun kylä sijaitsee Bobo Dioulassosta länteen ja matka sinne kestää noin tunnin

Burkinalaisessa maalaiskylässä asiat täytyy tapahtua tietyssä hierarkkisessa järjestyksessä, hyvin hienovaraisesti askel kerrallaan. Yhteistyösopimuksen syntymisen vuoksi tärkeää on osata puhua oikealla tavalla, voidakseen saavuttaa kaikkien paikallisten vaikuttajien luottamuksen.  Alassane ja Zie ovat onneksi hyvin perehtyneitä tähän kuvioon ja tuntevat paikallisen kulttuurin sekä kielen. 

Perille päästyämme menimme ensin tapamaan muutamia kyläläisiä. Pari heistä lähti meidän mukaamme tapaamaan kyläpäällikköä ja Bakaribougoun koulun oppilaiden vanhempien edustajaa. Tarvitsimme ihan ensimmäiseksi heidän hyväksynnän toiminnallemme. Kerroimme heille ensin terveisiä Suomesta. Sitten kerroimme yhdistyksestämme, ja siitä, millaista yhteistyötä haluaisimme heidän kanssaan tulevaisuudessa tehdä. Aluksi he suhtautuivat meihin varautuneesti ja hieman epäluuloisesti. Keskustelun edetessä alkoi kuitenkin löytyä yhteistyöhalua ja saimme heidän hyväksynnän jatkaa seuraavaan vaiheeseen. 

Oppilaiden vanhempien edustaja ja kyläpäällikön assistentti, lähtivät meidän kanssamme tapaamaan koulun henkilökuntaa. Saavuttuamme koulun pihaan, yksi koulun opettajista oli meitä pihalla vastassa. Pienessä hetkessä iloinen ja utelias lapsijoukko piiritti meidät. Kaikki halusivat päästä valokuvaan. Otimme pihalla muutamia kuvia. Sen jälkeen siirryimme koulun johtajan asunnolle keskustelemaan kahden koulun opettajan kanssa. 

Opettajat kertoivat, että heidän koulussaan on kuusi luokkahuonetta, mutta tällä hetkellä neljään luokkaan on kalusteet. Tämän vuoksi koulussa toimii vain ensimmäinen, toinen, neljäs ja kuudes luokka. Opettajia kaikkiin kuuteen luokkaan olisi kyllä saatavilla, mutta kalusteongelman takia, kolmas ja viides luokka on jätetty välistä. Jokaisella oppilaalla on koulussa mukana oma ruoka-astia. Tavoitteena on, että jokainen saisi yhden ruoka-annoksen koulupäivän aikana. Aina ruokaa ei kuitenkaan riitä jokaiselle.

Keskustelun jälkeen menimme kylään odottelemaan koulun johtajan saapumista. Sillä aikaa tilauksemme, 3 maissi- ja 3 riisisäkkiä, sekä 4 kanisteria rypsiöljyä saapui kylään. Päätimme lahjoittaa yhteen kyläyhteisöön yhden riisisäkin ja yhden maissisäkin, sekä 2 öljykanisteria, kyläpäällikön kyläyhteisöön ja koulun ruokavarastoon lahjoitimme myös yhden riisi- ja maissisäkin, sekä öljykanisterit. 

Saimme viimein kutsun koululle tapaamaan koulun johtajaa. Paikalle saapuivat myös kyläpäällikkö assistenttinsa kanssa, sekä oppilaiden vanhempien edustaja. Kaikki koulun opettajat olivat myös saapuneet paikalle. Koulun johtajalta olisi vielä saatava hyväksyntä yhteistyön aloittamiselle. Kerroimme hänelle yhdistyksestämme ja kerroimme, että meillä olisi ajatus tällä kertaa lahjoittaa koululle ruoka-apua ja koulutarvikkeita. Pyysimme, että voisimme saada 100 oppilaan nimet, joille lahjoittaisimme paidat ja reput koulutarvikkeineen. Halusimme, että he valitsevat lapset vähävaraisimmista perheistä.

Kun olimme kertoneet asiamme, kaikki nämä kyläyhteisön päättäjät siirtyivät sivulle pitämään palaveria. Odottelimme jännittyneinä, millaiseen tulokseen he päätyvät. Olisi kuulemma täysin mahdollista, että he kieltäytyisivät yhteistyöstä kanssamme, eivätkä ottaisi ruoka-apuammekaan vastaan. Jos he kokevat, että olemme jollain tavalla loukanneet heidän kunniaansa, he mieluummin vaikka kuolevat nälkään, kuin ottavat apumme vastaan. Viimein he palasivat luoksemme ja kertoivat, että ovat valmiita yhteistyöhön kanssamme. He kokivat, että ruoka-apumme tuli kuin suurena taivaan lahjana heille ja kertoivat, etteivät löydä edes sanoja, joilla voisivat kiittää meitä riittävästi. Koulun vanhempien edustaja luovutti meille helmikanan ja sanoi, että se on hyvin vaatimaton kiitos siitä, miten suuren lahjan me olemme heille antaneet.

Yhteiskuvassa Bakaribougoun koulun pihalla.

Elämää Bobo Dioulassossa

Lauantaina matkustimme Ouagadougousta Bobo Dioulassoon. Bussi oli ilmastoitu, joten matka taittui mukavasti. Bussin ikkunasta näimme erilaisia pieniä maalaiskyliä, monenlaisia lystikkäitä kulkuneuvoja valtavine tavarakuormineen. Pysähdyimme ensimmäisessä Peagessa, jossa maksoimme tienkäyttömaksun. Näitä Peage-pisteitä oli matkan varrella useita. Jokainen tiellä kulkija maksaa tien käytöstä Peage-asemilla. Näillä rahoilla ylläpidetään teiden kuntoa.

Ouagadougousta Boromoon tie oli huonossa kunnossa, mutta Boromosta Boboon oli suhteellisen uutta ja hyvää asfalttitietä. Myös maisemat paranivat tien myötä ajettaessa Boromosta Boboa kohti. Hiekkainen kuiva ja tasainen savannimaisema vaihtui vehreämpään kumpuilevampaan luontoon.

Matka kesti noin 4 tuntia, johon sisältyi yksi jaloittelutauko Boromon bussiasemalla. Kuljettaja kertoi, että aikaa pysähdykseen on 10minuuttia. Pysähdyttämme monikymmenpäinen ihmisjoukko piiritti bussimme oviaukon välittömästi. He myivät juomaa ja erilaisia naposteltavia, mm. seesamikakkuja, jamagoudji (ikiväärijuoma) vesi-, ja bissapmehupusseja. Nämä erilaiset mehu- ja vesipussit ovat tyypillisiä paikallisia virvokkeita. Yhteen pussin nurkista puraistaan pieni reikä hampailla, ja imetään vettä. Erityisesti näyttävät olevan lasten suosiossa. Oli haastavaa selvitä bussista ulos.

Ensimmäinen kokemukseni julkisesta wc:stä Boromossa ei välttämättä ole niitä nostalgisimpia, mutta ei siitä sen enempää. Kun olimme viimein valmiita siirtymään bussiin, huomasimme, että bussimme oli jo lähtenyt ajamaan. Alassane juoksi bussin perään kovaa vauhtia. Kun hän viimein pääsi bussin rinnalle, hän alkoi hakkaamaan bussin kylkeen ja huusi kuljettajalle pyytäen tätä odottamaan. Sillä kertaa oli onni, että ihmisiä siinä paikassa oli niin valtavasti. Bussi ei päässyt etenemään kovin nopeasti. Pääsimme, kuin pääsimmekin takaisin bussiin jatkamaan matkaamme.

Nyt olemme tutustuneet viikon ajan Bobo Dioulassoon ja täällä oleviin mieheni ystäviin ja sukulaisiin. Täällä ihmiset ovat ystävällisiä ja ihania, aurinkoa sekä lämpöä sopivasti. Eipä täällä ole vielä ehtinyt tulla ikävä lumihankia ja paukkupakkasia.  





Huomenna meillä on tarkoitus lähteä luotoretkelle paikallisen koordinaattorimme kanssa. Retken aikana suunnittelemme tulevaa toimintaa Bakaribougoussa. 

Liikenteen sekametelisoppaa

Ihanaa kirjoittaa taas omalla tietokoneella, jossa kirjaimet ovat "oikeilla" paikoillaan ja ihan kaikki kirjaimet tallessa! :D Näköjään niin kaavoihinsa kangistunut; näin se on meillä ollut aina, niin ei se voi muutenkaan olla. Uutta ei opetella! Heh!
 
Iltana, jona saavuimme Ouagadougouhun, liikenne oli todella vilkas, joulupäivän vuoksi tavallista vilkkaampi. Mopoja, moottoripyöriä, skoottereita, aaseja, autoja, pyöräilijöitä yms. sulassa sekasotkussa. Kaoottinen liikenne hieman hirvitti, pakko myöntää, sillä pitelin sylissä pientä tytärtämme. Turvaistuin olisi saatava hommattua jostain mahdollisimman pikaisesti. 

Suomen kaduilla olisimme herättäneet hilpeyttä pullistelevine peräkontteinemme ja katolla pomppivine tavaroinemme. Täällä Burkina Fasossa se kuitenkin on varsin vaatimaton näky. Parhaimmillaan näin autoja, joissa oli useita moottoripyöriä katolla, muun tavaran ohella tietty. Ihan tavallisia henkilöautoja siis! Hyvin tavallista, että tavaraa on lastattu katolle useita kerroksia.

Ouagadougoussa meillä oli tarkoitus viipyä kolme vuorokautta, mutta emme saaneet paikkoja perjantain bussiin. Sen vuoksi jäämme lauantaihin saakka tänne. Lauantaina aamulla jatkamme sitten matkaa Alassanen vanhempien luokse Bobo dioulasson kaupunkiin, jonka läheisyydessä sijaistee myös Bakaribougoun kylä. Siitä pienestä, noin kolmen tuhannen asukkaan kylästä, meillä on tarkoitus aloittaa yhdistyksemme toimintaa tämän reissun aikana.

Saapuminen Burkina Fasoon ja ensimmaiset fiilikset

Jouluaamuna herasimme ennen viitta ja valmistauduimme pikaiseen lahtoon. Kaverimme saapui auttamaan meita tavaroiden kanssa. Taksi saapui vahan ennen puoli kuutta. Hieman teki tiukkaa mahtua taksiin! Kaveri istui etupenkilla jattimainen rinkka osittain ikkunasta ulkopuolella, mulla takapenkilla lapsi sylissa ja Alassanen sylissa matkarattaat.

Junaan selvittiin kaverimme ja ystavallisen junahenkilokunnan avustuksella. Kaveri saattoi meidat ihan Brysseliin saakka, joten emme joutuneet lastimme kanssa pulaan missaan tilanteessa, vaikka mulla meinasi valilla olla sressia siita, kuinka me selviydytaan.

Matkustettiin Brysselinsta Brussel airlinesilla Ouagadougouhun ja matka kesti melkein 7 tuntia. Kun kone viimein lahti kiitoon, muljahti vatsan pohjassa; seuraavan kerran, kun tama kone koskettaa maan kamaraa, ollaan Afrikassa, Ouagadougoussa. En ole koskaan viela paassyt kaymaan Afrikan mantereella. Nyt kaynti on merkittava monessakin mielessa. Tarkeita tehtavia on kaksi, mieheni sukuun tutustuminen ja yhdistysasiat. Ei siis mikaan lepoloma! Suku on suuri ja yhdistyksen toiminnan aloittamisen pohjatyot vaatii paljon aikaa ja paneutumista.

Lennon aikana matkastressi alkoi helpottamaan ja mieli valmistautumaan uuden mielenkiintoisen seikkailun vastaanottamiseen. Lento meni kaikenkaikkiaan loistavasti. Lapsukainenkin jaksoi hienosti koko pitkan matkan, eika laskeutuminenkaan aiheuttanut mitaan ongelmia korvissa tms.
Koneesta ulos astuessa odotin, etta vastassa olisi painostava kuumuus, mutta yllatyin, miten lempea ilma oli. Pieni tuuli teki ilman suhteellisen raikkaaksi, ainakin ennakko-odotuksiini nahden. Muodollisuudet tehdaan Burkinassa manuaalisesti, joten jo koneessa saimme taytettavaksi kaavakkeet. Yllattavan nopeasti kuitenkin siitakin selvittiin kentalla.

Mieheni sukulaiset ottivat meidat sydamellisesti vastaan! Olivat opetelleet jopa suomeksi: tervetuloa ja mita kuuluu? yms. Tavarat mahtuivat pieneen autoon loistavasti, silla 2 suurta laukkua nostettiin sujuvasti katolle ja matkarattaat sinne paalle viela. Ei tietenkaan mitaan kattotelineita saatikka asianmukaisia kiinnitysvälineitä! Perakontissa loput tavarat ja luukku auki! Jannattiin vahan, mahtaako kaikki sailya kyydissa perille saakka. Auto pomppi muhkuraisilla kaduilla sen verran paljon.

Katukauppiaita Ouagadougoussa. 

Terveisiä Pariisista!

Eilen illalla 21.20 paikallista aikaa lentomme oli perillä Pariisissa. Alassanen serkku A oli meitä vastassa lentokentällä. Päätimme ajella taksilla majapaikkaamme. A soitti meille taksin, joka saapuikin pian. Kuljettaja kuitenkin huikkasi ikkunasta, ettei aio ottaa meitä kyytiin, koska meillä on niin pajon tavaraa ja matka liian lyhyt. Hänellä oli tilava farmari taksi. No, tämä herra kuitenkin ajeli vain muina miehinä suoraan taksitolpalle odottelemaan uutta asiakasta. Siinä käytiin pientä dialogia kuskin kanssa, mutta hän oli päätöksensä tehnyt. Emme pääse hänen kyydillään ja sillä selvä! Niin huvittavaa! Enpä ole Suomessa vastaavaan törmännyt, ainakaan vielä! No, kohta tuli paikalle uusi taksi, jonka ystävällinen kuljettaja alkoi muitta mutkitta auttamaan meitä tavaroiden kyytiin kantamisessa. Päästiin, kuin päästiinkin, mukavasti majapaikkaamme.

Tänään matkustimme bussilla & junalla & metrolla Pariisin keskustaan Burkina Fason tuliaisia yms. ostamaan, A, Alassane, minä ja lapsi matkarattaineen. Bussissa oli tilaa, niin kuin meilläkin pääkaupunkiseudulla, kaksille rattaille. Silti bussissa voi olla kuulema jopa kuudet rattaat kerrallaan. Kaikki tulevat kyytiin rattaineen, jotka vaan sisälle suinkin mahtuvat. Jos jää odottelemaan uutta bussia, jossa olisi vain yhdet rattaat, voi joutua odottamaan hyvinkin kauan. Bussissa, jolla me tänään matkustimme kaupunkiin päin, oli sillä kertaa vain neljät rattaat. Hyvin mahduttiin siis! :) Lapsi oli turvallisempaa kuitenkin ottaa syliin. Lapsi sylissä Pariisin bussissa kyllä istumapaikka heltisi heti, oli se kuinka täynnä tahansa. Ihanan ystävällisiä ihmisiä!

Kävimme tänään valtavassa Auchan marketissa, josta ostimme pienten tuliaisten lisäksi mm. joulun kunniaksi suklaata ja vähän myös muita herkkuja. Oikea sulkaaparatiisi: kymmenittäin erilaisia suklaakonvehtirasioita yms. Vaate- ja kenkähankintojakin olisi pitänyt tehdä Afrikkaa varten, mutta eipä missään ollut saatavailla hepeneitä hellettä varten, saati sandaaleita! :O Täytyy siis luottaa, että Afrikasta löydämme tarvitsemamme. Pikku-neidille löysin Suomen kirppikseltä sandaalit, mutta ne on just naftit, jotka menee varmaan ensimmäiset viikot. Voidaan ne sen jälkeen laittaa kiertoon Afrikassa.

Huomenna ehdimme vielä vähän pyöriskelemään Pariisin kujilla. Illalla valmistamme yhdessä ruokaa, vietämme joulua herkutellen ja toistemme seurasta nauttien, niinkuin asiaan kuuluu. Tiistaina varhain aamulla otamme hotellilta taksin juna-asemalle, josta lähdemme kohti Brysseliä. Brysselistä lentomme lähtee puolen päivän tienoilla.

Jouluaatto-iltana matkustimme ihailemaan Eiffeltornia!

Kiitämme kaikkia tukijoitamme!

Olemme saaneet lähes 800€ lahjoituksia kasaan ja sen lisäksi tavaralahjoituksia erinäisiä määriä. Näistä osa, lasten lahjat Afrikan lapsille, lähtevät mukanamme ilahduttamaan burkinalaisia pienoisia. 

Suuret kiitokset vielä kaikille, jotka olette mukana tukemassa toimintaamme, joko aineellisesti, tai aineettomasti! Tsemppiä ja rinnalla kulkemista tarvitsemme myös, aineellisen tuen lisäksi. 

Päivitämme blogia niin usein, kuin se vain on mahdollista sikäläisissä olosuhteissa. Pariisista tulossa ensimmäiset matkakuulumiset sunnuntain aikana. 
Tervetuloa linjoille! 

Tilekun boora on paikallista heimokieltä ja tarkoittaa auringon nousua/päivän sarastusta. :) Niin hauskat sanat, että ne piti ottaa käyttöön, blogin tärkeään tehtävään!

Tänään alkaa matkamme kohti Burkina Fasoa

Tänään alkaa vaihderikas matkamme Burkina Fasoon! Matkalaukut veimme jo eilen lähtöselvitykseen, joten ne raskaimmat ovat poissa tämänpäivän huolesta. Meinaa alkaa perhoset jo vatsan pohjassa lepattelemaan, sen verran on jännitystä ja innostusta ilmassa. Pienin matkalainenkin alkaa jo selvästi laidasta aavistamaan, että jotain uutta ja erilaista, jännittävää on edessä päin. 

Matkalle lähtö häämöttää!

Huomenna alkaa vaihderikas matkamme Pariisin kautta Burkina Fasoon! Matkalaukut paukkuvat painorajoissaan, matkalaiset täynnä innostusta ja hienoista jännitystä. Pieni matkalainen tosin ei aavista, mitä tulevat päivät tuovat tullessaan! Kaikki aikanaan! :) 

Olemme saaneet lähes 800€ lahjoituksia kasaan ja sen lisäksi tavaralahjoituksia erinäisiä määriä. Näistä osa, lasten lahjat Afrikan lapsille, lähtevät mukanamme ilahduttamaan burkinalaisia pienoisia. 

Suuret kiitokset vielä kaikille, jotka olette mukana tukemassa toimintaamme!

Päivitämme tätä blogia niin usein, kuin se vain on mahdollista sikäläisissä olosuhteissa. Pariisista on tulossa ensimmäiset matkakuulumiset sunnuntain aikana.
Tervetuloa linjoille!

Tilekun boora on paikallista heimokieltä ja tarkoittaa auringon nousua/päivän sarastusta. :) Niin lystikkäät sanat, että ne piti ottaa käyttöön, blogin tärkeimpään tehtävään!